maanantai 26. heinäkuuta 2010
Päivän hankinta
Lähettänyt Aralia klo 12.33 2 kommenttia
Tunnisteet: Huonekasvit, Posliinikukat
lauantai 24. heinäkuuta 2010
Kasveja, joille Spruzit ei sovi





Muiden kasvien kohdalla ei ole näkynyt enää punkkeja, eikä Spruzit aiheuttanut niille mitään oireita. Voi siis sanoa, että aine sopii suurimmalle osalle huonekasveista.
Olen nyt päätynyt siihen tulokseen, että olen lannoittanut liian typpipitoisella lannoitteella kasvejani. Se tuottaa rehevän kasvun, mutta myös altistaa kehrääjäpunkeille. Nyt sitten mietin, jatkanko kasvien kastelua akvaariovedellä, vai akvaariovedellä + typettömällä lannoitteella vai pelkällä vedellä + kastelulannoite, mitä minulla jo on. Saa nähdä, miten käy.
Lähettänyt Aralia klo 16.47 0 kommenttia
Tunnisteet: Huonekasvit, Tuholaiset
torstai 22. heinäkuuta 2010
Orvokkiamppeli oli vihdoin pakko leikata alas. Se alkoi olla täynnä siemenkotia eikä kukkia.
Nyt en tiedä, mitä tälle tekisi. Ruiskutuksista huolimatta kasvi on joka kerta syödymmän näköinen kun ohitan sen. Mutta ei vieläkään havaintoa syöjistä tai seitistä. Eikö aine tehoa vai onko se sopimaton kissukselle?
Lähettänyt Aralia klo 22.06 2 kommenttia
Tunnisteet: Huonekasvit, Parveke
tiistai 20. heinäkuuta 2010
Halpa ja helppo köynnöstuki
Kun kaupat myivät ei-oota kun etsin köynnöstukia, piti pistää omat harmaat aivosolut raksuttamaan. Lopulta keksin: aitaverkkoa! Kun vielä kuulin kaverilta, että sitä ei tarvitse ostaa 10 metrin pakettia vaan rautakaupoista saa sitä ihan niin lyhyen pätkän kuin tarvitsee, piti enää vain pyöräillä lähimpään ja ostaa se yksi metri verkkoa. Hinta? 2,90€. Eli yhden 14 cm halkaisijan ruukkuun sopivan tuen hinnaksi tuli 1,23€. Ostin 60 senttiä korkeaa, se riittää ikkunalaudalle paremmin kuin hyvin. Vähän rautalankaa liitoskohtaan, ja tuki pysyy renkaana. Nyt enää pitää odottaa, että kasvi löytää tuen ja alkaa kiivetä sitä. Toivon, että tästä tulee vielä hieno, kun kasvi kasvaa peittämään koko tuen.Lähettänyt Aralia klo 18.05 1 kommenttia
Tunnisteet: Huonekasvit, Posliinikukat
sunnuntai 18. heinäkuuta 2010
Tehkää niin kuin minä sanon, älkää niin kuin minä teen
Lähettänyt Aralia klo 23.33 0 kommenttia
Tunnisteet: Huonekasvit, Orkideat
lauantai 17. heinäkuuta 2010
Parvekkeella on täyttä
Punkkien torjuntayritys, taas. Mokomien syöntijälkiä löytyi taas kissuksesta. En kyllä löytänyt itse ötököitä, joten joko nuo syöntijäljet ovat vanhoja ja kasvi kellastutti lehtensä muuten vaan tai sitten saastunta ei ole vielä paha. Toivotaan, että kolmas kerta viikon päästä lyö ötököille lopullisesti luun kurkkuun. Ainakin toistaiseksi. Sitä neem-öljyä pitää kyllä kokeilla. Jos se tekisi kasveista syömäkelvottomia ruiskutusten välissä, ei haittaisi vaikka kiireiden takia ruiskutusten väli venyisi päivällä, parilla, kuten taas kävi.Lähettänyt Aralia klo 15.57 0 kommenttia
Tunnisteet: Huonekasvit
perjantai 16. heinäkuuta 2010
LOMA!
Huomenna pitää tehdä sitten kotona kasveille kaikki mahdollinen, sillä sunnuntaina kirmaamme kesälaitumille sukulaisten hoiviin.
Lähettänyt Aralia klo 16.12 0 kommenttia
Tunnisteet: Puutarhuriksi
keskiviikko 14. heinäkuuta 2010
Juurtumisen nopeusennätys
Olivatpa hoyat nopeita. Jopa krantuiksi juurtujiksi syytetyt ehkä-H. wallichii ja H. calycina juurtuivat muutamassa viikossa juurtumisakvaariossa. Nyt saivat tuommoiset itse tehdyt hätäaputuet. Yritin etsiä kaupoista nätimpiä, mutta kaikki paikat täällä tuppukylässä myivät ei-oota. Ei kuulemma ole kasvitukien sesonki huonekasvien kohdalla. Syksyllä kuulemma tulee täydennystä tyhjentyneisiin hyllyihin. No eivätköhän nuo pärjää noilla jonkin aikaa. Pitää pistää myös Hoya nummularioidesit juurtumaan ruukkuun. Ne eivät ole vieläkään tehneet juuria.
Lähettänyt Aralia klo 16.01 0 kommenttia
Tunnisteet: Huonekasvit, Posliinikukat
tiistai 13. heinäkuuta 2010
Puutarhurin ura etenee
Lähettänyt Aralia klo 18.55 0 kommenttia
Tunnisteet: Puutarhuriksi
sunnuntai 11. heinäkuuta 2010
lauantai 10. heinäkuuta 2010
Päivän hankinta

Taas on pensaiden karsimista edessä, ja koulun voimasakset ovat joko rikki, huollon tarpeessa tai aina menossa. Siksi ihana kihlattuni osti minulle lahjaksi tämmöiset. Nyt ei enää asiakkaan pihassa tarvitse lainata hänen voimasaksiaan. Varsinkin kun yllättävän harva tietää, mitkä ovat oksasakset tai voimasakset. Minulle on kerran työnnetty käteen vain tottumuksesta koossa pysyneet ruohosakset, kun pyysin voimasaksia.
Lähettänyt Aralia klo 0.03 0 kommenttia
Tunnisteet: Työkalut
perjantai 9. heinäkuuta 2010
Huono päivä
Ensin löytyi kasveista ripsiäisiä niiden kehrääjäpunkkien lisäksi ja kun menin kastelemaan puulaatikoiden kasveja, huomasin tämän. En tiedä, oliko tämä vahinko, vai löikö joku purkin tahallaan maahan, mutta otti päähän. Vein toisen tilalle, mutta en nyt enää illasta jaksanut ruveta sotkua siivoamaan. Huomenna sitten.
Kasvit sentään voivat hyvin. Yksi viimevuotisten orvokkien siementaimista säästyi myllätessäni kesäkukkia paikoilleen. Se palkitsi minut nyt avaamalla ensimmäisen kukkansa. Pidän tästä värikuviosta paljon, tämä oli iloinen yllätys.
Valkoisista amppelidianoista ei ole vielä paljoa iloa, mutta mirrinmintun siementaimet ovat kasvaneet kovasti. Keltainen pikkupetunia ei ole täyttänyt odotuksia, se näyttää yhä kärsivältä.
Orvokit voivat hyvin tässäkin laatikossa. Jopa niin hyvin, että perennat jäävät kirjaimellisesti niiden varjoon. Hopeahärkki on alkanut kasvaa tosissaan ja näyttää jo aivan erilaiselta.
Suurin osa tästä päivästä on mennyt näiden kahden uuden ostoksen kanssa. Kokeilen nyt uutta ainetta, Spruzitia. Se sisältää sekä öljyä - eli tukkii ötököiden hengitysputket - että pyretriiniä, joka myrkyttää ne jotka eivät tukehtuneet. Käsittelin tänään makuuhuoneen ikkunan kasvit, joista tosiaan löysin ripsiäisiäkin, ja olohuoneen ikkunan kasvit. Suihkuttelin ne nyt parvekkeella, ja annan kuivua yön yli ennen kuin pääsevät takaisin paikoilleen. Huomenna ovat vuorossa sitten keittiön kasvit. Uusintakäsittely punkeille tarvitsee tehdä 7 päivän ja ripsiäisille 14 päivän päästä, joten kaksi seuraavaa viikkoa tiedän mitä teen torstai- ja perjantai-iltaisin.Lähettänyt Aralia klo 1.07 0 kommenttia
Tunnisteet: Huonekasvit, Parveke
keskiviikko 7. heinäkuuta 2010
Huh hellettä! (yhä)
Maahumala on päässyt vauhtiin. Se yrittää valloittaa koko korin.
Orvokit ovat nyt pysyneet näinkin hyvinä, mutta vain ja ainoastaan siksi että vihdoin keksin tökätä puolikkaan vesipullon amppelin keskelle.
Helpottaa kastelua huomattavasti, kun amppelia ei tarvitse nostaa alas ja taas ylös kastelua varten. Eikä pullo näy minnekään.
Koulun poisheitetyistä lobelioista osa pääsi pajupuun juurelle. Ne olivat aivan hirveän näköisiä saapuessaan, mutta ovat alkaneet piristyä kun ovat saaneet isomman multatilan ja tarpeeksi vettä.
Makuuhuoneen ikkuna näyttää nyt tältä. Vaihtelu virkistää, mutta kasvien siirtoon oli myös lämpötilallinen syy. Tällä ikkunalla ovat nyt kaikki, jotka kärsivät liian matalista lämpötiloista talvella. Huomasin, että palmuvehka ei pidä vedosta, joten pidän sen nyt kaukana tuuletusikkunasta.
Jätin keittiöön ne kasvit, jotka tarvitsevat syksystä alkaen viileämpiä öitä. Täällä voin laskea yölämpötilan yhtä alas kuin ulkona, makuuhuoneessa se ei onnistu. Jos ensi keväänä jasmiini kukkisi useamman kukan voimin.
Kaksi orkideaani kukkii. Sain vihdoin tehtyä tuolle punavalkoisellekin korin, niin se pääsi takaisin keittiöön. Muoviverkosta tehty kori ei rupea hajoamaan, kuten puinen, ja orkidea osaa kasvattaa juurensa siitä läpi. Harmi, ettei kamerani osaa ottaa parempia kuvia vastavaloon.
Karanteeniakvaario pääsi keittiön pöydälle kunniapaikalle. Juurrutettavia pistokkaita tuli niin paljon, että meni hermo kaikkien tuuletteluun ja sumutteluun. Nyt ne ovat kaikki samassa ilmatilassa. Pohjalla on vettä, jossa osa pistokkaista kelluu, mutta ruukulliset ovat joko veden yläpuolella tai ruukuissa joihin vesi ei pääse. Vedessä on lämmitin, joka on säädetty +34 asteeseen. Kuvanoton jälkeen lisäsin vielä akvaariotuulettimen kierrättämään ilmaa, että ilmankosteus pysyisi alempana kuin sen 100%. Kosteusmittari olisi hyvä olemassa...
Rapulassa vesi nousee. Siksi en voinutkaan enää juurrutella kelluvissa lautoissa olleita pistokkaita täällä, koska köynnöstävät vesikasvit alkoivat kasvaa vaakatasoon, ja sitä en halua. Olisi kiva tietää, miksi oikeanpuoleiset rusolehdet kasvavat puolet nopeammin kuin vasemmanpuoleiset.
Ulkona näyttää tältä. Tai ainakin melkein. Kesäpikkusydän, jonka sain edellisellä kasvikurssin reissulla, on nykyään huomattavasti karsitun näköinen. Helteet ovat olleet niin kovat, että leikkasin sitä reilusti että raukalla riittäisi voimia juurtua ennen kuin se käristyy hengiltä.
Tähän toiseen ruukkuun on päässyt valkoista amppelidianaa. Koululla heitettiin ylikukkineita amppeleita roskikseen, ja minä pelastin nämä taimet sieltä. Leikkasin dianat alas, revin kasvit irti toisistaan ja istutin ne tähän. Saa nähdä, ehtivätkö vielä kukkia tänä vuonna.Lähettänyt Aralia klo 19.32 2 kommenttia
Tunnisteet: Akvaariot, Huonekasvit, Orkideat, Parveke, Posliinikukat
maanantai 5. heinäkuuta 2010
Hoyien hoito-ohjeita
Laitampa näitä tänne itselleni ylös, että löydän ne joskus.
Hoya calycina subsp. calycina
+20-25°C, kestää lyhyitä altistuksia kylmemmälle, ei kuitenkaan alle +10°C.
Valoisa kasvupaikka, mutta ei siedä suoraa auringonvaloa.
Kestää jonkin verran kuivuutta, mutta kasvia ei saisi koskaan päästää niin kuivaksi, että se menettää nestejännityksensä ja roikottaa lehtiään. Kastellaan, kun multa on hieman kuivahtanut.
Kasvutapa: kiipeilevä.
Hoya macgillivrayi
+30°C, ei alle +17°C.
Paljon valoa, ei kuitenkaan paahdetta.
Kasvualustan oltava jatkuvasti ainakin hieman kostea.
Kasvutapa: kiipeilevä.
Hoya nummularioides
+20-25°C, kestää lyhyitä altistuksia kylmemmälle, ei kuitenkaan alle +10°C.
Valoisa kasvupaikka, mutta ei siedä suoraa auringonvaloa.
Kestää jonkin verran kuivuutta, mutta kasvia ei saisi koskaan päästää niin kuivaksi, että se menettää nestejännityksensä ja roikottaa lehtiään. Kastellaan, kun multa on hieman kuivahtanut.
Kasvutapa: roikkuva, tarvitsee apua kiipeilyyn.
Hoya wallichii
+20-25°C, kestää lyhyitä altistuksia kylmemmälle, ei kuitenkaan alle +10°C.
Ei pidä suorasta auringonvalosta. Puolivarjoinen kasvupaikka paras.
Kasvualustan oltava jatkuvasti ainakin hieman kostea.
Kasvutapa: aluksi pensasmainen, sitten kiipeilevä.
Lähde
Lähettänyt Aralia klo 1.55 1 kommenttia
Tunnisteet: Huonekasvit, Posliinikukat
lauantai 3. heinäkuuta 2010
Retki kasviharrastajan pihalle
Autosta noustuani vastassa oli neidonhiuspuu, joka on jo useamman vuoden majaillut ruukussaan ja näytti mukavan hyvinvoivalta. Talven hän viettää sisätiloissa autotallissa.
Portaat johtavat autolta itse talolle. Kallion päällä kasvavat kivikon perennat tontin kuivimmalla kohdalla. Kallion alapuolelle on istutettu peräti 14 akileijalajia.
Tässä vielä komeita maksaruohoja lähempää.

Näistä pöhköistä voi lukea enemmän täältä: Lapinvuokonkennel.
Morsiusharson sukulainen mätäsharso on kaunis kukkiessaan. Ihastuin tähän kasviin välittömästi, ja se kuulemma on helppo kunhan sille antaa kasvurauhan.




Valtavat lehdet olivat sekä tällä sormivaleangervolla että kilpiangervolla.
Näiden äärellä yritettiin opetella eroa eri kuunliljojen välillä. Meidän pitäisi erottaa toisistaan sinikuunlilja ja kirjokuunlilja. Laitimmaisin oikealla on kuulemma tunnistettu hämykuunliljaksi. Minusta kuunliljojen nimeäminen on niin hämärää, että nimi sopii hyvin.
Tässä ihmetellään ensimmäisinä markkinoille tulleita pensasmustikoita. Jos nyt muistan lajikkeet oikein, olivat 'North Blue' ja 'North Sky'.
Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä karhunvatukkapensas. Tämä on kuulemma näistä ainoa järkevä viljeltävä lajike, sillä se ei vaadi tukemista. Lajike vain on hukassa, pitää kysyä sitä kun ope palaa lomilta.Lähettänyt Aralia klo 23.18 0 kommenttia
Tunnisteet: Puutarhuriksi
















