perjantai 20. toukokuuta 2011

Viikon työt

Viikko on kulunut pitkälti kitkiessä. Tuo rinteen yläosa on "vanhaa", ja sen kitkee huoltoyhtiö. Rinteen alaosa on "uutta", ja meidän aluettamme. Mikään ihme, että asukkaiden on vaikea erottaa, kuka täällä tekee ja mitä.
  
Meiltä vietiin ihana sininen minidumpperi, ja tilalle tuotiin tämä rämä. Suunnittelijoissa on ollut varmaan samoja tyyppejä, jotka suunnittelevat kidutuslaitteita. Ensinnäkin jos sen haluaa saada liikkeelle, pitää puristaa kahvaa. Koko ajan. Lujaa. Kahvan alkuasento on niin leveä, että tarvitsen kaksi kättä vetääkseni kahvan niin pienelle, että saan pidettyä sitä yhdellä kädellä. Ohjaus on nurinkurista, eli jos haluat kääntyä oikealle, käännä sarvia vasemmalle. Vauhti on matelua, joten laitteen siirtäminen vie ikuisuuden. Jarruja ei ole, joten se pitää aina asetella mäkeen niin, ettei se valu. Ylämäkeen sitä pitää työntää, tai se ei jaksa edetä. Renkaat uppoavat kaikkeen asfalttia pehmeämpään.

Tyhjentäminen on oma ohjelmanumeronsa. Laitteessa on vipu, jota työntämällä sen pitäisi kipata lastinsa pois. Todellisuudessa sen saa täyttää korkeintaan puolilleen, jos haluaa tämän ihmeen nähdä. Sen lisäksi kahden ihmisen pitää antaa työntöapua. Jos koppa on tyhjä, selvitään yhden ihmisen työntöavulla, mutta kuka sitä silloin haluaa tyhjentää, kun se on jo tyhjä. Laite pitää vetää käyntiin, mikä on myös ihanaa. Olen oppinut tämän laitteen kanssa touhutessani joukon kirosanoja tanskaksi.
Tämmöistä jälkeä syntyi. Tässä se maanantai ja tiistai kuluivatkin leppoisasti. Tiistaina jätin kameran kotiin, kun satoi niin paljon, mutta kitkemistä jatkettiin.
Keskiviikkona alkoi hakkeen levitys. Sitähän sitten riitti.
Täällä missä on portaikko, on myös ramppi pyöräilijöille. Luulin ensin että ihmiset taluttavat pyöränsä noita pitkin, mutta kyllä niitä lasketaan ihan suvereenisti, vaikka mutkia matkassa olisikin.
Makea palaneen haju paljasti talonmiehen puuhat. Hän polttaa rikkaruohoja kiveykseltä. Liekittäessä poltetaan kasvin kasvupiste, jolloin se kuolee. Huomattavasti nopeampaa kuin kitkeminen.
Torstaina jatkettiin hakkeen kanssa. Etsimme puut, joiden juurelta puuttui tuo oranssi kasteluputki, ja laitoimme niille sellaiset. Lopuksi kaikkien nurmikolle istutettujen puiden juurelta poistettiin 5 cm maata ja tilalle laitettiin katetta.
Sitten lannoitettiin nurmikoita. Lannoittaja oli niin nopea, että juoksi piiloon puskiin, mutta renkaiden jäljet sentään näkyvät.
Loppupäivä siistittiin reunoja. Tämäkin olisi voitu välttää levittämällä koristesora vasta nurmikon pohjien teon jälkeen, mutta kun soran levitti rakennusfirma ja nurmikon tekee viherrakennusfirma. Onneksi on harjoittelijoita.
Koko viikko siivottiin varastokonttia aina kun sieltä haettiin tai sinne tuotiin jotain. Tässä vasta siivottuna. Siivottunakaan sieltä ei meinannut löytää mitään tai saada mitään ulos. En halua edes ajatella, miten vaikeaa se olisi ollut, jos sitä ei olisi koko ajan siivottu.

Ensi viikko on viimeinen, sitten pääsee kotiin! Miestä on jo ikävä, samoin kotona asumista. Aloitan hommat uudessa harjoittelupaikassa heti maanantaina, 30.5., joten pitkään ei ehdi sopeutua kotisohvalla löhöilyyn.

torstai 19. toukokuuta 2011

Jos Tanskaan haluat mennä nyt...

Niin todella hyvä sivusto nähtävyyksien löytämiseen on http://www.turistattraktion.dk/. DTA eli Danske Turist Attraktioner pyrkii edistämään turismia Tanskassa. Se pitää sivuillaan listaa tanskalaisista nähtävyyksistä ja myöntää niille tähtiä. Sivusto toimii niin tanskaksi, englanniksi kuin saksaksikin. Kun täällä junat ja bussit kulkevat, niin voi hyvin lähteä Köpiksen ulkopuolellekin reissaamaan.  Jos ei heti matkakuume herännyt, katsoppa Google Streetviewillä nämä paikat:

Victor Albecks Vej, Aarhus, Danmark
Mølleparken, Aarhus, Danmark
Carl Nielsens Vej, Aarhus, Danmark
Skovridervej 26, Aarhus, Danmark (lähde tietä oikealle, kohti alppiruusuja ja lampea)

Århusiin eli Aarhusiin pääsee Suomesta ihan lentämällä, ja kaupungissa saa vuokrattua polkupyöriä kuljeskeluun, joten esimerkiksi viikonloppureissukohteeksi loistava paikka. Alueelta löytyy useampikin vanha linna puutarhoineen, minkä lisäksi voin suositella Vanhaa kylää (Den Gamle By). Sen vieressä oleva kasvitieteellinen puutarha kannattaa kiertää, vaikka kasvihuoneet ovatkin remontissa vuoden 2012 syksyyn. Viimeistään tuolla kannattaa käydä vuonna 2030, jolloin kasvitieteellisen puutarhan peruskorjaus ja laajennus on täysin valmis.

Täällä on nyt edessä pitkä viikonloppu, sillä huomenna on pyhä. Aion hyödyntää viimeisen viikonloppuni täällä käymällä tropiikissa

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Århusin kasvitieteellinen puutarha

Matka ei sujunut ongelmitta. Turistitoimisto olikin kiinni lauantaisin (kukaanhan ei lähde viikonloppuna reissuun), joten jouduin lähtemään etsimään kasvitieteellistä ilman karttaa. Suuntima oli sentään, kun olin kotona katsonut kartasta missä paikka on, joten pohjoiseen lähdettiin. Matkalta löytyi tämä puisto, jossa lehmuksia oli käytetty aika erilailla kuin mitä niitä usein näkee.
Lapset nauttivat nykytaiteesta. Voisimpa liittää kuvaan ne riemunkiljahdukset, joita tämä patsas aiheutti.

Matka jatkui keskustan halki, ja nälkäkin yllätti, joten kävin sushi-baarissa pyytämässä ohjeita. Täällä saa sushia pikaruokapaikoista joko siellä syötäväksi tai mukaan. Tämmöisiä baareja toivoisi Suomeenkin. Olin päätynyt liikaa itään, joten piti korjata suuntimaa.
Vihdoin! Ensimmäinen vilaus kasvitieteellisestä.
Sisääntulon vieressä oli taulu, jossa kerrottiin kuka rakentaa ja mitä. Puutarha on saamassa laajennusta tässä muodossa. Täysin valmista pitäisi olla 2030.
Ruusutarha, johon on yhdistetty kotoperäisiä kasveja, ei vielä näyttänyt oikein miltään, joten suuntasin kohti kasvihuoneita.
Tällä alueella oli esitelty erilaisia perennoja. Humalasalkoja löytyi kaksi.

Alueen halki virtasi pieni puro, joka mutkitteli hauskasti käytävien päältä.
Kielo
Heuchera micrantha 'Amber Waves' keijunkukka

Vuosina 1968-70 rakennetut kasvihuoneet ovat nyt tyhjillään ja kasvit evakossa. Remontti jatkuu vuoden 2012 loppuun. Sen etenemistä voi seurata Steno-museon sivuilla.
Näkymä yli ruusutarhan.
Tämä pikkumetsikkö oli minusta hurmaava. Kaaren muotoon tehdyt käytävät halkoivat sitä ja puiden juurilla esiteltiin erilaisia perennoja, mm. kalliokieloa.
Lintujen laulu oli lähes korvia huumaavaa. Niille olikin laitettu useita pönttöjä alueelle.
Taas humalaa, tälläkertaa peittämässä puunrunkoa.
Köynnöskasvien esittelyalue toi mieleen vankilan tai tenniskentän. Ei kovin nättiä...
Juhannusruusu kukkii jo.
Tämän puun aivan upea runko oli pakko ikuistaa. Puussa ei ollut nimilappua, enkä löytänyt sitä Århusin puiston nettisivujen kasvilistasta. Tunnistaako joku?
Vanhan lehmuksen runkoon on tehty tärkeitä merkkejä. Sen ali kulkee pieni polku, ja itse puu on kuin suuri maja.
Osuvasti nimetty nenäliinapuu oli kukassa.
Harvinainen kiinanpunapuu Metasequoia glyptostroboides

Upein alue puistosta keskittyy vanhan kylän ja kasvihuoneiden nurkille. Atsaleat ja alppiruusut kukkivat.
Tällä alueella on myös kivikkotarha.
Ihmettelin, kuka naukuu. Se olikin lintu, ilmeisesti mustarastas. Tällä oli kova kilpahuuto käynnissä. Lähistöltä toinen huuteli tälle vastaväitteitä.

Tämänkin alueen halki virtasi pieni puro.

Rhododendron luteum, kelta-atsalea
Tämä veti luokseen tuoksullaan. Se oli ihana! Läheltä haisteltuna mieleen tulivat liljat. Kasvi on Suomessakin talvenkestävä ainakin II-vyöhykkeellä. Tätä on pakko kokeilla sitten joskus kun minullakin on puutarha. Lisää kasvista Rhodokerhon sivuilla.
Sade alkoi hiipiä päälle, joten alkoi olla kiire napsia kuvia. Siinä kiireessä nimilaput unohtuivat etsiä, mutta kaunista oli.



Rhododendron rex
Tämä jätti oli pakko kuvata, vaikka taivaalta ropisikin jo urakalla. Onneksi vieressä oli lehmus antamassa sateensuojaa. Lehdet ovat valtavat!
  
Ensimmäinen puisto tälle alueelle perustettiin vuonna 1875. Silloin sen ala oli 4,5 ha. Suunnitelmat muuttaa puisto kasvitieteelliseksi puutarhaksi syntyivät 1903. Vuonna 1911 alueelle perustettiin Den Gamle By, Vanha kylä, jonne lähdin sadetta pakoon. Nykyään puisto käsittää 21,5 ha, josta kylä vie 5 ha. Lisätietoja puistosta löytyy kunnan sivuilta, valitettavasti vain tanskaksi.

tiistai 17. toukokuuta 2011

Kuulumisia kotoa

Ihania uutisia kotoa! Santtupikkuinen on aloittanut ensimmäisen kukintansa! Nuo roikkuvat kukat ovat kyllä ihastuttavia. Odotan kovasti sitä, kun hän täyttää koko ruukkunsa. Pitää kotia päästyäni ottaa tuo pieni poikanen tuosta kyljestä irti ja laittaa se ruukun toiseen päähän juurtumaan.
Pistokkaille kuuluu hyvää niillekin. H. obscura on tuplannut kokonsa sitten viime näkemän. H. campanulata on hyvässä kasvussa ja toinen H. kanyakumariana:n pistokkaista on tehnyt uusia lehtiä!

maanantai 16. toukokuuta 2011

!!!!KULTAA!!!!

Minulta on nyt selvästi jääneet hyvät juhlat kokematta. Tanskassa ei ole ollut uutisissa jääkiekosta mitään sen jälkeen kun itse tippuivat kisoista. Menin eilen ajoissa nukkumaan ja ehdin lukea uutiset vasta töiden jälkeen, eli täällä ovat yhden hengen juhlat vasta alkaneet. :) Kävin ostamassa suomalaista karkkia työporukalle, saavat juhlia huomenna. Vielä kun tuohon saisi jostain suomen lipun... Pitää askarrella, täällä ei myydä kuin tanskan.
Tunnistettu: Hoya brevialata
Kuin juhlan kunniaksi lähikauppaan oli tullut lähetys posliinikukkia. Joukossa oli australianposliinikukkaa, H. pubicalyx:iä, H. compacta:a ('Regalis':ta ja yksiväristä) ja olin jo marssimassa pihalle, kun huomasin kolme erikoisempaa, joita oli tarjolla tämmöisissä koreissa. Yksi oli H. retusa, jonka löysin jo aiemmin, toinen oli ilmeisesti H. kentiana, mutta tätä en tunnistanut. Se piti siis ostaa, vaikka mukana tulikin ruukku. Hinta ei ollut paha (13.50€), mutta nyt pitää vielä selvittää, mikä tämä on. Hoya-raamattuni perusteella päättelin että se voisi olla H. brevialata, mutta pitää kyllä kysyä viisaammilta... Nyt on tuplajuhlat: jääkiekon ja uuden löydön kunniaksi. :)

lauantai 14. toukokuuta 2011

Blogger sekoili

Eilen en voinut päivitellä, kun Blogger oli huoltokatkolla. Osa kommenteista katosi ilmeisesti lopullisesti ja yksi postaus oli hukassa joitakin tunteja, mutta nyt tilanne taitaa olla normalisoitunut. Tänään kävin päiväreissulla Århussissa, ja otin yli 200 valokuvaa. Menee hetki, ennen kuin olen saanut niistä tänne jotain. Koettakaa olla kärsivällisiä. :)

Edit: Näemmä sekoilu vielä jatkui, ja kadonneet viestit piti julkaista uudelleen. Niiden tunnisteet olivat menneet omituisiksi, kun palautuksessa ääkköset eivät toimineet. Uudelleen julkaisussa tekstien julkaisupäivämäärät menivät uusiksi, mutta jos nyt kaikki olisi taas oikeassa järjestyksessä... Huoh. 

perjantai 13. toukokuuta 2011

Viikon työt

Vihdoin selvisin taudistani, ja pääsin takaisin työmaalle. Ensin piti tarkistaa, mitä oli tapahtunut sitten viime näkemän. Siinä, missä ennen oli kuoppa, on nyt pohjat uudelle nurmikolle.
Kumpujen päälle oli jostain ilmestynyt haketta. Pojat ovat olleet ahkeria.
Maanantai alkoi kitkemisellä. Tai oikeastaan kuorimme penkeistä semmoiset 5 cm maata pois. 8 tuntia lapiohommia kesäisessä säässä oli rankka aloitus viikolle. Uusi tuttavuus oli minudumpperi, joka on tuo sininen vehje kuvassa. Sitä tuli sitten ajeltua edes takaisin päivittäin. Säästää kivasti voimia verrattuna siihen että pitäisi kottikärryjen kanssa pelata. Opin tällä viikolla ajamaan tuota, irrottamaan siitä edestä luukun, avaamaan konepellin, tankkaamaan sen ja tyhjentämään koneen dieselistä. Opin myös, että se toimii bensalla. Samoin oppi työnjohtaja, joka oli sanonut meille että se on dieselillä toimiva peli. :)
Penkkien reunat piti myös kantata. Se oli paikoitellen uskomattoman vaikeaa, sillä savimaa oli kuivaa kuin korppu ja kovaa kuin betoni.
Tiistaina ruvettiin levittämään haketta penkkeihin, jotta rikkikset pysyisivät jatkossa poissa. Tuon kauhan käyttelijä oli kyllä taitava heppu. Tyyppi vastasi puhelimeen, jutteli muiden työntekijöiden kanssa, kuunteli musaa, tanssi ripaskaa, katseli jonnekin ihan muualle, ja kauha se vain liikkui tasaisesti, pysähtymättä, kuin itsestään ja laittoi hakkeen sinne minne pitikin. Kuskilla oli siis sylissään tuommoinen kauko-ohjain, jolla sai kauhaa ohjattua. Oli tyypillä kova palkkakin. Auto piti saada mahd. nopeasti tyhjäksi ja äijä hakemaan uutta kuormaa, joten tauot määräytyivät sen mukaan, missä vaiheessa kuorman purku oli. Eli ensin paiskittiin kauhealla tahdilla töitä, jotta saatiin haketta suunnilleen oikea määrä joka paikkaan, ja kun auto oli tyhjä ja lähti hakemaan uutta kuormaa, sai rauhassa viimeistellä.
Sain vasta tällä viikolla selville, että puistoa on alettu rakentaa asuinalueeksi jo ainakin parikymmentä vuotta sitten. Nyt talot on remontoitu ja verhoiltu uusiksi. Me uusimme nyt piha-alueita. Tässä on kaivurilla kaavittu vanhaa nurmikkoa pois, jotta tilalle saataisiin uutta. Uutta nurmea etualalla, vanhaa täplittävät voikukat.
Tämmöistä jälkeä syntyi. Näiden käärmeiden kohdalla oli ongelmana, ettei kuorma-auton koura yltänyt mutkien perälle. Se siis lastasi haketta joko minidumpperiin tai kaivinkoneen kauhaan, jolla sitten vietiin hakekuorma perille.
Tiistain jälkeen tiedossa oli lisää kitkemistä. Eri katu, sama asuinalue. Rikkaruohojen lisäksi saimme repiä penkeistä vanhojen kasvien jäänteitä. Opin, että kun virpiangervolle antaa aikaa, se todellakin juurtuu! Kasvia on näistä penkeistä hävitetty jo useaan otteeseen. Löysimme paljon juurenpätkiä, jotka olivat alkaneet työntää uutta kasvua pinnalle. On se sitkeä kasvi.
Roskat vietiin minidumpperilla keruupaikalle, josta ne sitten kuljetellaan muualle. Asukkaat kehuivat, kun tulee niin nättiä, mutta huomasin että he myös olettavat meidän olevan talonmiehiä, vaikka emme ole taloyhtiön hommissa. Saimme mm. metsästää yhden asukkaan kadonnutta vaatekaappia, auttaa toista irroittamaan kuivausrummun nukkasihtiä ja etsiä vesilaitoksen miestä siirtämään kaivinkonettaan.
Työmaakoppi sijaitsee aivan upean vanhan kirsikkapuun juurella. Harmi, että olin juuri viime viikon kipeänä ja sitä edellisellä kamerassa ei ollut pattereita, niin en saanut kuvattua sitä komeimmassa kukassaan. Lehdet olivat punaiset ja koko puu vaaleanpunaisten kukkien peitossa. Nyt vieressä kukkii jo hevoskastanja. Työmaakopin vieressä varastokontti, jossa säilytetään työkalut öisin. Sen lukitsemiseen tarvitaan vähintään kaksi miestä ja betonikivi (lyömäaseeksi), sillä ovi on vääntynyt. :)

Ensi viikolla kohti uusia seikkailuja! Ei vielä mitään hajua, mitä silloin on ohjelmassa.