tiistai 21. kesäkuuta 2011

Kirja-arvostelu: Oman pihan terveydeksi

Heti ensimmäiseksi pitää sanoa, että tämä on loistava kirja. Kotipuutarhuri tuskin löytää toista yhtä laajaa, hyvin kuvitettua ja Suomen olojen mukaan tehtyä kirjaa tästä aiheesta. Joitain asioita kuitenkin olisin kirjaan lisännyt.

- Liima-ansat, joiden tehtävä on pyydystää hyönteisiä, houkuttelevat myös lintuja aterialle. Ne voivat jäädä ansaan kiinni sulistaan, joten kaikki liima-ansat kannattaa suojata linnuilta esimerkiksi verkolla.

- Aina, jos kasvien lehdille ollaan ruiskuttamassa jotain, kannattaa muistaa että vesipisarat ja aurinko on huono yhdistelmä. Lehdelle jäänyt vesipisara toimii linssin tavoin ja voi polttaa lehteen jäljen.

- Kirjassa kehotetaan käyttämään pyretriiniä moneenkin vaivaan. Minusta olisi ollut hyvä korostaa, että kyseinen aine tappaa kaikki hyönteiset, joihin se osuu, myös hyödylliset. Hyvä oli, että käsittely neuvottiin tekemään illalla, jolloin päiväaktiiviset pölyttäjät ovat jo vetäytyneet yöpuulle, mutta yöaktiiviset eivät ole vielä lähteneet lentoon. Pyretriini hajoaa auringossa nopeasti, mikä myös puoltaa käsittelyä illalla. En löytänyt sen varoaikaa (1 vuorokausi, tillillä ja persiljalla pidempi) kirjasta.

- Isoista hyötyeläimistä puuttuivat pöllöt. Laita pönttö pöllölle, niin johan rupeavat myyrät katoamaan parempiin suihin.

- Kimalaispöntöstä olisi ollut kiva nähdä kuva. Kovin moni ei tiedä, minkä näköinen se on, tai että sen voi tehdä itse.

- Nilviäisten kohdalla ei oltu kerrottu mielestäni tehokkaimmasta etana-ansasta: Upotetaan oluttuoppi kasvimaalle niin, että etana yltää ryömimään sen laidan yli. Täytetään puolilleen oluella ja odotellaan uhreja. Mm. Claude Monet'n puutarhassa Ranskassa on siirrytty käyttämään etanoita vastaan pelkästään tätä torjuntatapaa.

- Kirjassa ei mainita kirpparekeä. Kaalimaalta kirpat saa tehokkaasti pois, kun pyyhkii kaalirivistön yli tervatulla tai liima-ansalla päällystetyllä laudalla sopivalla korkeudella. Kirpat hyppäävät säikähtäessään, ja tarraavat kiinni tervaan. Jos haluaa hifistellä, voi tehdä parista laudankappaleesta ja rivin levyisestä vanerinpalasta "reen", jota voi narussa vetää rivin yli.

- Vattukärsäkkään leikkaamat nuput kannattaa kerätä pois ja polttaa, jos niitä on paljon.

- Muurahaiset saa nitistettyä hyvin laittamalla niiden polulle matalaan astiaan mehua, jossa on aspartaamia. Makeutusaine on niille hermomyrkkyä, mutta maistuu makealle. Jos muurahaiset änkevät taloon sisälle, kannattaa tarkistaa onko jossain kosteusvaurio ja/tai lahoavaa puuta.

- Kontiaisesta olisin kaivannut kuvaa ja tarkempia neuvoja, miten sen erottaa myyristä.
  
- Hallantorjunnassa olisi ehkä kannattanut mainita, että hallaharso pitää laittaa kasvin päälle jo päivällä tai sitten sumuttaa se alapuoleltaan vedeltä, jos sen laittaa vasta illalla. Harson teho perustuu jäätyvien vesipisaroiden vapauttamaan lämpöön.
  
Ehkä olisin itse korostanut vielä enemmän sitä, että oikeaan paikkaan laitettu ja oikein hoidettu kasvi pysyy vastustuskykyisenä taudeille, eikä torjunta-aineisiin tarvitse turvautua. Jos koristekasviin tulee tuholaisia, kannattaa miettiä, mikä on aiheuttanut kasville stressiä. Kasvimaalla peiteharso pelastaa paljon. Loistavaa on, että kirjassa on esitelty kuvin myös hyödyllisten hyönteisten toukkia. Moni myrkyttää leppäkerttujen toukat, kun "ne näyttävät niin kamalilta!", eikä osaa yhdistää niitä tähän kaikkien rakastamaan tehokkaaseen kirvojen tuhoajaan. Näyttäväthän ne aika rumilta, mutta toukkanakin ovat ahnaita kirvojen popsijoita.

Kuvat ovat kirjan parasta antia. Ne ovat tarpeeksi suuria, havainnollisia ja niitä on paljon. Faktatietoa kirjaan on koottu monista lähteistä, minkä huomaa lukiessaan. Teksti on helposti ymmärrettävää. Taulukot ja kirjan selkeä jaottelu helpottavat ongelman löytämistä, vaikkakin voi olla että täysin ummikko joutuu lukemaan koko kirjan ja sulkemaan pois vaihtoehdon toisensa jälkeen ennen kuin voi olla varma, mikä on se oma ongelma.

Tämä on loistava perusteos, josta jokainen pihanomistaja voi saada jotain irti.

Lisäys 1.7.2011: Minua on taas korjattu. Tässä siis hieman tarkennusta:

- Pelkkä vesi ei polta lehtiin vaurioita, mutta saippualiuos tekee näin. Tämä tieto löytyy kirjasta.

- Tavalliset pihamauriaiset (ne pienet mustat murkut) eivät kerro kosteusvaurioista, vaan tulevat taloon usein putkia pitkin. Sen sijaan hevosmuurahaiset voivat olla merkki kosteusvauriosta.

- Hallantorjunnassa harson teho perustuu siihen, että se estää maan lämmön säteilyä pois ja jos harso on märkä, se itse asiassa saattaa pahentaa hallavaurioita, jos jäätyvä harso koskettaa alla olevien kasvien lehtiä. Tästä syystä esimerkiksi mansikkamaalle ei saisi laittaa kosteaa harsoa, vaan mahdollisimman kuiva. Sadetus on hyvä keino, koska vesi luovuttaa lämpöä. kun sen lämpötila alenee.

- Pyretriinin varoajat riippuvat liuoksen vahvuudesta, mikä taas vaihtelee valmistajittain. Siksi tarkkoja aikoja ei kannata antaa. Noudata aina aineen mukana tulevia käyttöohjeita. Tutustu myös internetistä löytyvään käyttöturvatiedotteeseen. Siinä on mm. lueteltu tarvittavat suojaimet.

Kiitos näistä tiedoista! Aina oppii uutta. 

0 kommenttia: