sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Kukkaikkunoiden suursiivous

Iso luuta on nyt lakaissut ja kasvit vähentyneet. Vieläkin voisi joistain "tusinakasveista" luopua, mutta olkoon nyt toistaiseksi nämä mitä on. Viikonloppu on mennyt ikkunoita pestessä ja kasveja suihkuttaessa. Keittiön ikkuna näyttää nyt tältä.Kultaköynnös pääsi uuteen tukeen ikkunalaudalle, minusta se ei amppelissa sopinut yhteen muiden amppeleiden kanssa. Pujottelu tuohon tukeen olikin aikamoinen haaste, kun kasvi oli juurtunut monesta kohtaa varttaan ruukkuunsa.Tässä on sitten näitä "tusinakasveja". Helppohoitoisia, mutta jotenkin tylsiä tällä hetkellä. Olkoot nyt ja komistukoot, jos menisivät paremmin kaupaksi keväällä.Nurkassa ovat piilossa uutta ruukkua odottava santtu ja akvaariokasvina ostettu huonekasvi, joka yrittää oppia taas elämään vedenpinnan yläpuolella. Kuulin kaverilta vinkin, että santut viihtyvät altakasteluruukuissa, joten heti piti kokeilla.H. compacta* on vihdoin alkanut kasvaa. Kauempaa amppeli näyttää tyhjältä, toivotaan että asian laita muuttuu pian.Herttalyhty on nyt päältä katsottuna tiheä, mutta pituuskasvua on tapahtunut vielä aika vähän. Vain yksi verso yltää lattiaan, muut ovat noin 15 cm pituisia, mikä on vähän hassua...
Häntämaksaruoho on päässyt kasvun makuun, mutta se kasvaa erittäin kovasti valoa kohti, mikä tekee siitä vähän hassun näköisen. Heitin sen nyt ympäri, jos hän vähän muotoutuisi nätimmäksi.H. nummularioides on sekin päässyt kasvun alkuun.
Makuuhuoneen ikkunalla on enää kolme kasvia, mutta ne ovatkin sitten sitäkin mielenkiintoisempia.Maailmanvalloitus on pisimmällä H. macgillivrayillä, vaikka se onkin vielä ilman kasvihuonettaan. Nipsujen paikkaa saa vaihtaa lähes päivittäin.

Tänään meinasi muuten tulla kallis kauppareissu, kun kaupan aukeamista odotellessa menin ihastelemaan kukkakaupan tarjontaa. Myynnissä oli tavallisen pikkuposliinikukan lisäksi sädeposliinikukkaa. Kukkien tuoksu oli huumaava, mutta paikallinen. Hinta: 13 €. Vielä sain lyötyä itseäni näpeille ja jätin kasvin kauppaan.

*)2011 tunnistettu soihtuköynnöksiksi. Kerrankos sitä erehtyy.

5 kommenttia:

Nimetön kirjoitti...

Heippa!
Eksyin lukemaan tätä blogia sattumalta. Vieläkö nuo aiemmin mainitsemasi anopinlehdet ovat kaupan? Ja paljonko pyydät hintaa. Yhdestä olisin kiinnostunut.

-E

Aralia kirjoitti...

Tarkoitat kai anopinhampaita? Mieluiten myisin kaikki kolme kerralla. Missä päin Suomea asut? Kasvit ovat Jämsässä, ja pyydän niistä ruukkuineen 2€/kpl.

Nimetön kirjoitti...

Juu, juuri niitä, ajatuskatkos tässä omassa muuttohässäkässä. Olen siis sisaresi entinen kämppis ja nykyään asun Jämsässä. Itse en niin viherihminen ole, että saisin tähän kämppään kovin suurta määrää kukkasia aseteltua, vaikka ne vielä pieniä ovatkin. Mietin vielä tuota kaikkien kolmen ostamista :)

-Elina

Aralia kirjoitti...

No jos kerta pääset hakemaan, voin myydä yhdenkin. :) Sopivat vain niin hyvin tuolle kolmen aluslautaselle. Nuohan eivät tuosta korkeutta kasva, joten menevät pieneen tilaan.

Nimetön kirjoitti...

Onhan nuo kolme yhdessä melko oiva joukkio. Voisin ottaa ne kaikki :) Kyselen Heneltä sun numeron, niin laitan viestiä miten noiden nouto onnistuisi.

-Elina