Viikon työt

Tällä viikolla ollaan oltu hoitamassa hautausmaita. Eli kesäkukat ja lehdet pois talven tieltä. Tiedossa on ollut konttaamista, haravointia ja kottikärryittäin biojätettä.Suurin osa viikosta on kulunut vanhalla hautausmaalla, jossa on hautoja jo 1800-luvulta.Uusinta puolta edustaa uurnalehto. Täällä hoito oli paljon vähäisempää, sillä täällä ei ole kesäkukkia kuin omaisten tuomana. Meille jäi vain perennojen siistiminen ja haravointia.Viikon aikana olen oppinut hautojen hoitamisen vaikeusasteet ja hoitoluokat. Nurmihoidolla olevat haudat ovat helpoimpia. Niihin ei tehdä kukkapenkkiä, ja hoidoksi riittää ruohon pitäminen lyhyenä ja lehtien haravointi. Hieman vaativampia ovat perennahoidolla olevat haudat. Niistä pitää lisäksi leikata perennat alas. Sitten ovat kesäkukkahoidolla olevat haudat. Niihin istutetaan kesäkukat, hoidetaan (nypitään ja kastellaan) ne kasvukaudella ja nyt syksyllä ne kerätään pois. Lisäksi istutusalue kitketään, ruoho pidetään lyhyenä ja haravoidaan. Näitä hautoja on kahta vaikeusastetta: nurmikolla olevat haudat ja hiekkahaudat. Nurmikolliset ovat helpompia: roskat saa haravoitua helposti pois. Hiekkahaudat ovat vaikeampia: Roskia haravoidessa soraa tulee pakostakin mukaan, mutta jos pinnalla on jotain koristesoraa, ei sitä saisi kokonaan kerätä pois. Multaa ja hiekkaa ei saisi sekottaa, joten kesäkukkia juurineen poistaessa pitää olla varovainen. Lopuksi pinta pitää haravoida nätiksi, mikä on sitä vaikeampaa, mitä isompi hiekkakenttä on kyseessä. Näiden hautojen hoitoon menee aikaa kaikista eniten, joten on ihan ymmärrettävää, ettei niitä enää tehdä uusille hautausmaille.Hautausmaan viihtyisyyden vuoksi olisi kiva, jos joka hauta olisi edes nurmihoidolla. Täysin hoitamattomien hautojen hautakiviä ei meinaa nähdä heinikon keskeltä. Toinen ääripää ovat ylihoidetut haudat. Niitä on kahdenlaisia: pitkällä hoitosopimuksella olevat (50 vuoden hoitosopimus tai ikuisuushoito) haudat, joita ei käy kukaan muu kuin hoitajat katsomassa ja "haudanpalvojien" hoitamat haudat. Seurakunnat pyrkivät eroon pitkän hoitosopimuksen haudoista, sillä hautahan on ensisijaisesti omaisten surun käsittelyyn ja edesmenneen muisteluun tarkoitettu paikka. 50-70 vuodessa ehtii tapahtua paljon: suku voi sammua, perhe voi muuttaa paikkakunnalta jne. Jos kukaan ei käy haudalla, sen hoito alkaa hoitajastakin tuntua vähän turhalta.  Sitten on se toinen ääripää. Työntekijät kutsuvat haudanpalvojiksi hoitajia, jotka hoitavat haudat niin hyvin ettei heille jää mitään tehtävää. Joskus viereisetkin haudat hoidetaan, ettei omaisen hauta olisi huonossa seurassa. Monesti näillä haudoilla on lisäksi lyhtyjä, enkeleitä ja muita rekvisiittaa paljon. Suru on monesti tuoretta tai ainakin väkevää.Viikon äksönpläjäys sattui, kun lyhtyyn laitettu kynttilä leimahti ja paloi muoveineen. Hautojen hoitajat muuttuivat salamannopeasti palomiehiksi ja tyhjensivät kukkamaljakon vedet lyhtyyn. Onneksi maljakossa oli vettä, sillä näin talven alla vesihanoista ei enää saa vettä. Jos vettä tarvitsee, se on haettava vesialtaasta toiselta puolelta hautausmaata. Kynttilä oli selvästi liian suuri näin pieneen lyhtyyn, jolloin lämpötila lyhdyn sisällä ylitti muovin syttymislämpötilan.Tämän kokoisia lavoja täytettiin monta päivässä. Huomenna homma jatkuu vielä: pääsemme käyttämään lehtipuhaltimia. Istutukset haravoidaan, mutta varsinkin hiekkahaudat on paras puhaltaa lehdettömiksi. Suuret alueet ja käytävät käydään erillisellä lehti-imurilla, joka on traktoriin kiinnitettävä laite. Haravoidessa alkaa ymmärtää, miksi vakituiset työntekijät eivät niin pidä haudoille tuotavasta tavarasta. Joidenkin hautojen taakse on kätketty puolet perinnöstä, ja näitä kapeita välejä haravoidessa niihin kompastelee. Kun mitään ei haluaisi rikkoa, ei itseään eikä muiden omaisuutta, pitää edetä kuin miinakentällä. Lehtipuhaltimen kanssa pitää myös olla varovainen: Puhallin voi kaataa huteralla alustalla olevat hautakynttilät, mikä on paha varsinkin jos kynttilä vielä palaa. Myös muut kevyet esineet voivat lennellä, kaatua tai hajota. Nyt syksyllä tuotavat havut olisi hyvä työntää mahdollisimman syvälle multaan, ettei lehtipuhallin irrottaisi niitä. Mutta kyllä ne sinne paikoilleen takaisin työnnetään, jos näin käy.

Hautausmaiden hoito eroaa monella tavalla muusta ylläpitotyöstä: Hautoja ja niille tuotuja esineitä pitää muistaa kohdella kunnioittavasti, sillä koskaan ei tiedä onko omainen näköetäisyydellä. Työkaluja ei voi jättää haudalle taukojen ajaksi, ettei kukaan loukkaannu haudan kohtelusta. Hoitotaso on korkea, eikä kiirettä ole, sillä työtekijöitä ei ole kilpailutettu puhki kuten siivoojia. Työ on siis tarkempaa: mitä ei haravalla saa, nypitään käsin pois, ettei haudalle jää lehteäkään. Erona on myös se, että työ on pitkälti käsityötä. Hautojen hoitoa ei voi koneellistaa. Työntekijät ovat myös ylpeitä työstään ja huolehtivat haudoista hyvin. Monesti tehdään vähän enemmänkin kuin hoitotaso edellyttäisi. Haudalla käyvien omaisten kanssa jutellaan, lainataan tarvittavia työkaluja, kuunnellaan tarinoita kuolleesta... Nyt on kokeiltu tätäkin. Ensi viikolla uudet kujeet. :)