lauantai 11. huhtikuuta 2009

Jos voittaisi lotossa vol. 2

Edellinen postaus oli puutarha- ja parveketavaraa, mutta akvaariopuolella sitä vasta voikin upottaa rahaa kaikkeen kivaan. Ensinnäkin pitäisi hankkia kunnon akvaario, sellainen, jota ei missään nimessä erehdy sanomaan pieneksi. Tälläisesta voisi aloittaa. Minä en kyllä sinne noin isoja kaloja laittaisi, ja kasvivalikoimakin olisi laajempi. Tuskin meille ikinä mitään noin valtavaa akvaariota tulee, mutta seinän pituinen olisi ihan mukava.

Näihin meidän nykyisiin altaisiin olen himoinnut mm.

UV-suodatinta poistamaan taudinaiheuttajia ja leviä vedestä,

ledejä matkimaan sekä auringon nousua että kuun loistetta (jostain olen löytänyt noita sekä sini-valkoisin lampuin että auringonnousuun sopivin punertavin sävyin),

300-litraiseen kunnon akvaariokaappia, mittojen mukaan tehtynä kaikin puolin, turpoamattomasta materiaalista ja tarpeeksi korkea, tietysti. En ymmärrä, miksi useimmat akvaariojalustat ovat niin kauhean matalia.

Monimetalleja niihin akvaarioihin, joissa niitä ei vielä ole (halvemmalla ja ekologisemmin saa täältä),

300-litraiseen täydellistä hiilidioksidisettiä kaikilla herkuilla ja kun tuohon vielä liittäisi akvaariotietokoneen... Tuossahan olisi siis itse pullo, kaikki tarvittavat venttiilit, todella hyvä diffuusori (siis laite, joka sekoittaa veden ja hiilidioksidikuplat niin, että hiilidioksidi liukenee veteen), jollainen minulla kyllä jo on, mutta lisähän ei ole koskaan pahitteeksi, ja laite, johon voi syöttää toivottavan veden pH:n, ja se sitten mittaa sitä akvaariovedestä jatkuvasti ja syöttää hiilidioksidia akvaarioon lisää tai ei ollenkaan. Kasvihullun unelma. Vesikasvithan siis ovat maakasveihin nähden sikäli huonossa asemassa, että veteen on normaalisti liuenneena hyvin vähän hiilidioksidia ilmaan verrattuna. Siksi se yleensä on ensimmäinen kasvua vesiympäristössä rajoittava tekijä, joten moni kasviharrastaja alkaa lisäämään sitä jollain keinolla kasvien saataville.

Sitten vielä yksi Takashi Amano tekemään kaikkiin akvaarioihimme upeat sisustukset, niin avot!

0 kommenttia: