maanantai 21. kesäkuuta 2010

Avomaantuotannon näyttö, 1. päivä

Tehtävä: Näytemaan istutus- ja kylvötyöt. Eli pitää saada tämä muovihuone tyhjäksi ja taimet peltooon. Näytemaa on siis alue, johon istutetaan ne hyötykasvit ja syötävät kukat, jotka meidän tulee osata tunnistaa syksyyn mennessä.Maa oli laitettu meitä varten kuntoon, eli meidän ei tarvinnut aloittaa lannoituksesta ja maanparannuksesta. Riitti, kun teimme sen paperilla etukäteen. Toinen näyttöä valvovista opettajista äesti maan ja ajoi siihen penkit ennen aamun lyhyttä "käskynjakoa". Puutarhatöissä osa meistä oli muovittanut osan penkeistä ja minä olin trimmerillä vedellyt ympäröivän heinikon matalammaksi.Opettajat eivät tarjonneet mitään valmista karttaa siitä, mitä tulee mihinkin. Meidän piti ensin laskea, mitä meillä on a) taimina b) siemeninä ja miettiä miten ja missä järjestyksessä ne tuonne laitetaan. Valmiiksi muovitettuihin penkkeihin tulivat taimet, ja siemenet sitten muualle. Taimi- ja rivivälit selvisivät kylvöpusseista ja meidän piti saada kaikki sopimaan nätisti tuonne ilman että taimia jäisi hirveästi yli mutta kuitenkin niin, ettei jotakin tulisi aivan hirveästi muiden kustannuksella. Jälkiviisaana voisi hyvin sanoa että suunnitteluun olisi voinut uhrata enemmänkin aikaa, mutta hyvin ne kasvit sinne saatiin inspiroimallakin.

Itse olin aika lailla flunssainen, joten minulle annettiin tehtäväksi laskea siemenpussit ja kirjoittaa jokaiselle kasville nimilappu. Sopivan kevyttä hommaa, niin jaksoin päivän loppuun asti.
Pavuille piti laittaa tukea pajuista ja tomaatit ja rohtosalkoruusut saivat bambuiset tukikepit. Tuli tutustuttua hienoon laitteeseen, jolla sai kasvin kiinni tukeensa punaisella nauhalla ja niitillä kahdella käden puristuksella. Laite veti nauhan kasvin ja tuen ympäri ja sitten piti vain puristaa kuin saksista ja laite niittasi nauhan päät yhteen ja katkaisi nauhan sopivaksi.Lopulta tuli valmista. Klo 8-14 välinen aika siihen ilman suurempia taukoja kului. Muuten olisimme lopuksi kastelleet pellon, mutta ensi yöksi on luvattu hallaa, joten jätimme sadetuskaluston päälle ja lähdimme kotia kohti. Huomenna työt jatkuvat "isolla pellolla", jonne tulevat ne kaalit, joita myydään isompia eriä. Niitä ei siis tänne laiteta, vaikka kuuluvatkin opeteltaviin. Näyttö jatkuu koko kesän, kun hoidamme näytemaata pareittain viikon kerrallaan. Mukana on aina ohjaava puutarhuri, joka neuvoo töiden teossa, eli aivan tuuliajolle meitä ei jätetä.
Päivän lopuksi kaikki saivat viedä ilmaiseksi ylijääneitä taimia kotiinsa niin paljon kuin sielu sieti, ja tarttuihan sieltä jotain minullekin mukaan. :) Nyt on keittiöpuutarha keittiössä. Basilikaa, persiljaa, salviaa ja sitruunamelissaa. Minttu on joukosta poissa, voi olla että sitä vielä ilmestyy, tai sitten ei. Ne aikoinaan hankitut retiisitkin ovat vielä kylvämäti...

1 kommenttia:

Puutarhan viemää kirjoitti...

Löysin blogisi vasta äskettäin, seuraan sitä mielenkiinnolla, opiskelen puutarhuriksi itsekin. Toivottavasti näyttö meni hyvin!
Itsellä Petan näytöt vasta elokuussa, vähän jänskättää kun ei ole aikasemmista kokemusta.